Terveystarkastus

Terveystarkastus koostuu kysymyksistä, joita voit käyttää vointisi tarkkailuun.

Lantiolihasten harjoitukset

Miehillä, joille on tehty kirurginen toimenpide eturauhassyövän vuoksi, ilmenee usein virtsankarkailua. Tutkimuksissa on osoitettu, että lantiolihasten harjoittaminen sekä ennen leikkausta että leikkauksen jälkeen voi parantaa lantionpohjan hallintaa ja sitä kautta vähentää virtsankarkailua. Harjoittelulla voi vaikuttaa suotuisasti myös erektiokykyyn, jota eturauhassyöpähoidot saattavat heikentää.

Lisäksi on tärkeää osata supistaa lantiolihaksia, kun tehdään lantionpohjaa rasittavia liikkeitä. Tällaisia ovat esimerkiksi tuolilta nouseminen, raskaan esineen nostaminen, yskiminen tai aivastaminen. Suosittelemme, että otat yhteyttä fysioterapeuttiin tai uroterapeuttiin, joka tutkii sinut ja antaa ohjeet ennen kuin aloitat lantionpohjan lihasten harjoittamisen. Jos harjoittelet omin päin, suosittelemme seuraavia harjoituksia:

 

1. Asetu selinmakuulle polvet koukussa ja jalkapohjat lattiaa vasten. Jännitä lantionpohjan lihaksia ikään kuin keskeyttäisit virtsaamisen.

Supistamisen pitää olla kevyttä, vain noin ¼ enimmäisvoimasta. Pidä lihakset supistuneina parin sekunnin ajan ja rentouta ne. Toista supistaminen muutaman sekunnin välein. Toista harjoitus 20 kertaa.

2. Asetu selinmakuulle polvet koukussa ja jalkapohjat lattiaa vasten. Jännitä lantionpohjan lihaksia täydellä voimalla ja säilytä jännitys 5 sekunnin ajan. Rentouta lihakset sen jälkeen 10 sekunnin ajaksi. Toista harjoitus 10 kertaa tai kunnes lantiolihakset väsyvät.

On tärkeää rentouttaa lihakset kokonaan supistusten välillä. Huomaat lihasten väsymisen siitä, että aktiivisen supistamisen ja taukojen välillä ei enää ole helppoa huomata eroa.

Tee harjoitukset aamuin illoin, mielellään joka päivä tai vähintään kolme kertaa viikossa. Harjoitteleminen kannattaa aloittaa makuuasennossa. Tottumuksen myötä voit harjoitella makuulla, istuen ja seisten.